TOIMINTAKERTOMUS

KEVÄTKOKOUS 17.04.2018

Yhdistyksemme täyttää tänä vuonna 50v ja juhlistamme sitä Suomen Ilmailumuseolla 12.5. juhlanäyttelyllä.

Syyskokouksenkin jälkeen on Helsingissä kokoonnuttu joka toinen tiistai Malmitalolla, joka on toimiva kokouspaikka. Hallitus kiittääkin aktiivisia jäseniä mielenkiintoisista esitelmistä. 

Tampereen, Turun ja Porin alaosastot ovat kokoontuneet säännöllisesti.

Ulkomaisiin tapahtumiin yhdistys on osallistunut IPMS Scale Model Worldiin, marraskuussa 2017. Kotimaan tapahtumissa oltiin Model Expossa huhtikuussa 2017, jossa vastasimme Expon pienoismallikilpailusta. Olimme mukana Suuri Snadi-tapahtumassa lokakuussa. Yhdistys järjesti tapahtumassa IPMS Openin ja avustimme yhdessä FCMA:n kanssa Nordic Challengen järjestelyistä. Tänä vuonna emme osallistuneet Jyväskylän ja Tampereen pienoismallitapahtumiin. 

Kaartin Grillissä juhlistettiin 8.2.2018 yhdistyksen perustamista perustajajäsenten voimin.

Jäsenmäärä on kasvanut tasaiseen tahtiin, maksavien jäsenten määrä on jo noin 300 kokonaismäärän ollessa noin 370. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja liittynyt takaisin. Haasteena onkin, miten saada nuorisoa kiinnostumaan mallailun ihmeellisestä maailmasta, jotta yhdistys säilyisi elinvoimaisena.

IPMS-Mallari jatkaa ilmestymistään neljä kertaa vuodessa ja jotta tämä jatkuvuus myös säilyisi olisi toivottavaa, että saisimme lisää juttujen kirjoittajia.  Tämä siksi, ettei Mallarin artikkelit olisi vain muutaman henkilön harteilla.

Viime vuonna yhdistyksen talous oli niukka, mutta hallittu. Kaikki suunnitellut toiminnot pystyttiin rahoittamaan. Erityisesti mainittakoon, että tuloista liki 80 % käytettiin Mallari -lehden julkaisuun. 

Yhdistyksen kotisivuja ylläpidetään osoitteessa www.ipms.fi

IPMS-Finland ry:n hallitus

Ajankohtaista & Tapahtumat

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu vuodelle 2023 on 30€ (aikuiset) ja 10€ (alle 18-v.)

Tilinumero: FI5842600010000641

Laitathan maksun yhteyteen viestiksi nimesi ja tiedon minkä vuoden jäsenmaksua olet maksamassa.

Osoitteenmuutos? 

Mikäli osoitteesi on muuttunut, ilmoitathan uuden osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen ipms@ipms.fi Näin Mallari-lehti löytää tiensä myös jatkossa perille!

Uusi jäsen?

Tervetuloa yhdistyksen jäseneksi!

Jäseneksi liittyminen:

1. Täytä lomake: https://ipms.fi/liity-jaseneksi.html

2. Maksa jäsenmaksu

Kysyttävää?

Laita sähköpostia ipms@ipms.fi

Ota yhteyttä

Voit lähettää lomakkeella kysymyksiä pienoismallailusta, ehdottaa tapahtumaa tai antaa vinkin pienoismallailluun liittyvästä uutisesta.

Lomake

Täytä nimi.
Tarkista sähköpostiosoite.
Tarkista
Tarkista