Uuden harrastuksen aloitukseen liittyy usein erilaisia hankintoja. Osa niistä on edullisempia, osalla on hieman enemmän hintaa. Pienoismalliharrastuksen aloittaminen ei kuitenkaan vaadi suuria kalliita hankintoja. Tässä artikkelissa luodaan katsaus aloittelevan mallarin välttämättömiin tarvikehankintoihin.

Pienoismalli

 Ensimmäiseksi rakennussarjaksi kannattaa valita jokin itseä kiinnostava sarja. Sarjalla sinänsä ei ole väliä. Itse hyppäsin mukaan harrastukseen Airfixin Starter Setillä, joka oli omasta mielestäni sopiva aloitussetti. Sarjan mukana tuli mallin lisäksi tarvittavat maalit, sivellin sekä liima. Hintaa pakkauksella oli noin 17 euroa. Vaihtoehtoisesti voi hankkia mallin, liiman, maalit ja siveltimet erikseen. Sarjojen (mittakaava 1:72) hinnat ilman tarvikkeita alkavat noin seitsemästä eurosta. Ainoa tärkeä asia, joka Starter Setistä puuttuu, on osien irroittamiseen tarvittava veitsi tai leikkurit.

Maalaustekniikan päättäminen: sivellinmaalaus vai ruiskumaalaus

Ennen kuin mallille hankkii maalit, tulee päättää haluaako mallin maalata siveltimellä vai ruiskulla. Ruiskulla maalaamista suosittelen kuitenkin edistyneelle, jo muutaman mallin rakentaneelle mallarille, ja sittenkin ohjattuna toimena. Ruiskumaalauksella jäljestä tulee ohut ja tasainen, kun taas sivellinmaalaus jättää hieman paksumman kerroksen mallin pintaan.  Starter Setissä, jolla itse aloitin mallailun, tuli mukana sivellinmaalaukseen tarvittavat maalit.

Sivellinmaalaus

Periaatteessa sivellinmaalaus antaa hieman anteeksi mallin pinnan epätasaisuutta, kun maalikerros on paksumpi eivätkä kaikki pienimmät epätasaisuudet jää näkyviin. Malli on kuitenkin helpompi maalata, kun sen saumat ja pinta on hiottu hyvin sileiksi, oli maalaustapa sitten kumpi tahansa. Sivellinmaalauksessa tarvittavat siveltimet (3 kpl) saa noin viidellä eurolla. Jos haluaa hankkia samalla aidosta eläimenkarvasta tehdyt siveltimet, tulee hintaa hieman enemmän. Jos tietää maalaavansa paljon siveltimillä, on aidosta karvasta valmistettujen siveltimien hankkiminen perusteltua. Näiden siveltimien maalausjälki on erinomaista sekä hyvin puhdistettuina ja hoidettuna siveltimet ovat pitkäikäisiä.

Ruiskumaalaus

Ruiskumaalauksessa on omat konstinsa kynäruiskun huollosta aina erilaisiin maalaustekniikoihin sekä esimerkiksi sopivan maalaussuuttimen neulan valintaan. Ennen ruiskumaalausta malli tulee olla valmisteltu maalattavaksi, eli sen pinta on oltava tasainen ja mahdolliset kolot tulee olla täytettynä ja muut epätasaisuudet tulee olla pois hiottuna. Mallin pinnan tulee olla myös vapaa pölystä. Ruiskumaalaukseen soveltuva hyvä kokonaisuus, paineilmakompressori ja kynäruisku, maksavat noin 200 euroa.

Maalit

On olemassa eri tyyppisiä maaleja: akryylimaaleja (vesiohenteinen), emalimaaleja (öljypohjainen) sekä erityisesti ruiskukäyttöön tarkoitettuja Laquer (asetoniohenteinen) maaleja.  Jokaisesta maalityypistä on tarjolla useita eri valmistajan merkkejä. Esimerkiksi MRP:ltä ja Vallejolta löytyy vesiohenteisia akryylimaaleja sivellinmaalaukseen ja ruiskumaalaukseen. Maaleja valitessa tulee tietää, maalataanko malli siveltimellä vai ruiskulla, sillä molempiin maalaustapoihin on omat maalinsa. Yksi maalipurkki maksaa 2-3 euroa. Maalinvalmistajia ovat Vallejon lisäksi esimerkiksi MRP, AK-Interactive, Life Color, Tamiya, Revell ja Gunze Sangyo.

Sivuleikkurit

Sivuleikkurit on työkalu, jolla irroitetaan mallinosat valurangoistaan. Hyvät sivuleikkurit ovat käteen sopivat ja ne leikkaavat melko kevyesti osat irti valurangoista. Sivuleikkureita on eri hintaisia. Perussivuleikkurit saa noin 15 eurolla.

Hiontatikut

Valurangoista leikattuihin osiin jää lähes aina jonkinlainen epätasainen kohta tai uloke, joka estää osan paikalleen liimaamisen sellaisenaan. Tällainen kohta tulee hioa pois. Hiominen käy helpoiten hiontatikulla, joka on tarkka pieniin osiin. Hiontatikku on kuin vaahtomuoviin liimattu hiekkapaperin siivu. Tikkuja on saatavilla useita erilaisia karkeusasteita, ja hionta kannattaakin aloittaa karkeimmalla paperilla ja edetä siitä aina hienoimpaan. Hiontatikkupakkaus, jossa on joko useita saman karkeusasteen tikkuja tai setti eri karkeusasteita, maksaa noin kuusi euroa.

Liima

Liimaa on saatavilla neulaliimana sekä siveltimellä levitettävää juoksevampaa liimaa. Lienee makuasia kummanlaista liimaa haluaa käyttää. Neulaliimaa annostellaan pullosta neulan läpi, jolloin ideana on, että neulan avulla liiman saa kohdistettua haluttuun kohtaan tarkasti. Aloittelijoille suunnatuissa pakkauksissa tulee usein mukana neulaliima. Tämä mahdollistaa erittäin tarkan liimaamisen. Siveltimellä levitettävä liima on hyvin juoksevaa, lähes vesimäistä. Tämän liiman etu on sen hyvin juokseva koostumus. Mallin osat voidaan asettaa yhteen ja liimasiveltimellä pyyhkäistä reunasaumasta hitaasti, jolloin liima imeytyy kahden osan väliin kapillaari-ilmiön ansiosta. Saumasta tulee siisti ja liimaa ei pursu tai valu saumasta muualle. Neulaliima ja sivellinliima maksavat kumpikin noin kuusi euroa kappaleelta.

Pyykkipojat

Kun mallin osia halutaan esimerkiksi maalata ruiskulla, tulee kappaleet kiinnittää jotenkin. Muutoin osat lähtevät lentoon kompressorista tulevan ilmavirran seurauksena ja maalauksesta ei tule mitään. Maalattavaa osaa voi toki pidellä esimerkiksi sormien välissä, mutta maalautuvat sormet sotkevat helposti muita osia ja työvälineitä. Pyykkipojat, erityisesti puiset sellaiset ovat mallarin hyvä kaveri. Puisten pyykkipoikien puristavien osien sisäosat on usein jätetty valmistettaessa hieman epätasaisiksi pinnaltaan, joten ne pitävät hyvin otteessaan pienen osan. Näin sormet eivät sotkeudu maaliin ja osa pysyy paikallaan. Pyykkipoikia voi hankkia lähes kaikista päivittäistavarakaupoista ja noin 10 kpl paketti maksaa noin 2 euroa.

Cocktail-tikut

Pienoismallien pienten osien maalaus sujuu parhaiten, kun osat ovat kiinnitettynä johonkin, jolloin maali ei tahri sormia vaikeuttaen työskentelyä. Cocktail-tikut ovat hyvä työkalu apuna maalauksessa. Esimerkiksi lentokoneiden pyörät on kätevää kiinnittää tikun päähän kiinni, jolloin tikun varresta saa tukevan otteen ja osaa voi myös kätevästi pyöritellä, ilman että joutuu koskemaan jo maalattuun pintaan. Tikun pää on valmistettu melko teräväksi, mutta sitä on helppo muokata sopivan paksuiseksi esimerkiksi saksilla leikkaamalla kohdeosaan sopivaksi. Maalatun osan kiinnitystikun voi alaosastaan vielä osan ollessa tikussa kiinni painaa esimerkiksi vaahtomuovin palaan tai styroksiin kiinni, jolloin maalattu osa saa kuivua rauhassa. Cocktail-tikkupakkaus maksaa noin 2 euroa.

Maalarinteippi

Maalarinteippi auttaa pienten osien kanssa. Erityisesti pienillä osilla on taipumus kadota helposti mallailussa ainakin silloin, jos ne tippuvat lattialle. Yksi keino tähän on teipata osat heikkopitoiseen maalarinteippiin kiinni, jotta ne pysyvät tallessa. Maalarinteipin liima ei yleensä ei jätä jälkiä osiin ja sitä voi käyttää useita kertoja. Maalarinteippi maksaa noin kaksi euroa/rulla.

Maskiteippi

Kun pienoismalli on maalauskunnossa, tulee kaikki osat, joihin ei haluta maalia (esimerkiksi lentokoneen ikkunat ja autojen vastaavat), teipata piiloon ennen maalausta. Erityisesti lentokoneissa pienten ikkunaruutujen teippaaminen on haastavaa. Maskiteippejä on saatavilla muovisena (venyy) ja maalarinteipin näköisenä (ei veny). Molempia teippilajeja on saatavilla eri leveyksillä. Hinta yhdelle rullalle on noin neljä euroa. Saatavana on myös rakennussarjakohtaisia valmiita maskipakkauksia.

Askarteluveitsi

Terävä askarteluveitsi (mielellään kolmionmallinen terä, terävä kärki!) on näppärä työkalu erityisesti maskiteippien leikkaamisessa oikeankokoiseksi silloin, kun saksilla ei saada tarpeeksi tarkkaa leikkausjälkeä. Veitsellä voi myös leikata valurangasta irroitetuista osista suuremmat ylimääräiset muovit pois ennen hiontaa. Veistä käytettäessä on oltava varovainen, sillä se todellakin on terävä. Hyvä vaihtoterällinen askarteluveitsi maksaa noin yhdeksän euroa.

Alusta työskentelylle

Pienoismallia kasatessa syntyy pieni määrä muovijätettä muun muassa erilaisina paloina ja maaliakin saattaa hieman roiskahtaa. Tämän vuoksi kannattaa hankkia alusta pöydälle. Jos hankkii samalla leikkuualustan, voi sen päällä tehdä myös erilaiset askarteluveitsellä leikattavat työt. Sivellinmaalaukseen on hyvä olla jokin maalausalusta, jotta maali ei tahri askartelu- tai leikkuualustaa. Maalilta suojaksi käy esimerkiksi sanomalehti tai vaikka pahvin pala. Ruiskumaalaukseen tarvitaan erillinen siihen soveltuva kokonaisuus, maalauskaappi. Askartelualustoja (kestää veitsellä leikkaamisen) on eri kokoisia ja niiden hinnat alkavat viidestä eurosta (pieni alusta A5) ja päättyvät noin 25 euroon (suuri alusta A3).

Lopuksi

Monesta kodista löytyy valmiiksi esimerkiksi cocktail-tikkuja, maalarinteippiä, pyykkipoikia ja sakset, joten aivan alusta ei harrastusta tarvitse usein aloittaa. Esimerkiksi askartelualustan voi tehdä itse vaikka pahvinpalasta jos tarkoituksena on suojata pöytää. Leikkaaminen tällaisella pahvialustalla voi olla melko haastavaa, mutta suojaamisen se hoitaa mallikkaasti. Haluan rohkaista kaikkia pienoismalliharrastuksesta vähänkään kiinnostuneita kokeilemaan harrastusta! Alkuun pääsee helposti vaikka Starter Setin hankinnalla ja kodista löytyvillä välineillä. Vaikka tässä artikkelissa käytiin läpi monia asioita, pääsee mukaan oikeasti ilman, että omistaa kaikki listalla mainitut asiat. Työn edetessä kyllä huomaa, mitä on vailla, jotta mallin saa kokoon. Jatkossa kirjoitan eri osa-alueista tarkemmin. Tervetuloa mukaan kiehtovaan ja monipuoliseen harrastukseen!

-Laura Lahtivirta

Artikkelit

Ajankohtaista & Tapahtumat

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu vuodelle 2023 on 30€ (aikuiset) ja 10€ (alle 18-v.)

Tilinumero: FI5842600010000641

Laitathan maksun yhteyteen viestiksi nimesi ja tiedon minkä vuoden jäsenmaksua olet maksamassa.

Osoitteenmuutos? 

Mikäli osoitteesi on muuttunut, ilmoitathan uuden osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen ipms@ipms.fi Näin Mallari-lehti löytää tiensä myös jatkossa perille!

Uusi jäsen?

Tervetuloa yhdistyksen jäseneksi!

Jäseneksi liittyminen:

1. Täytä lomake: https://ipms.fi/liity-jaseneksi.html

2. Maksa jäsenmaksu

Kysyttävää?

Laita sähköpostia ipms@ipms.fi

Ota yhteyttä

Voit lähettää lomakkeella kysymyksiä pienoismallailusta, ehdottaa tapahtumaa tai antaa vinkin pienoismallailluun liittyvästä uutisesta.

Lomake

Täytä nimi.
Tarkista sähköpostiosoite.
Tarkista
Tarkista