Tapahtumaraportti Tampereen pienoismallitapahtumasta 29.2.2020

Lauantaina 29.2.2020 järjestettiin Sammonkadun Tredulla Tampereen pienoismallitapahtuma. Perinteiseen tapaan tapahtumassa oli nähtävillä runsas kattaus pienoismalleja monesta eri aihepiiristä. Malleja ja kaikkea mallailuun liittyvää oli myytävänä niin yritysten kuin yksityistenkin toimesta.

IPMS Finlandilla oli tapahtumassa yhdistyksen toiminnan esittelypöytä. Pöydällämme oli nähtävissä uusi Trumpeterin Titanic 1/200 -malli, joka keräsikin paljon uteliaita ihmettelemään mallin suurta kokoa. Pöydällämme pääsi seuraamaan myös mallinrakennusta käytännössä ja ihmettelemään erilaisia aikaansaannoksia, kuten läpinäkyvästä muovista koottua lentokonemallia, jonka sisällä on valonauha tai automallia, joka oli yleisön mielestä hyvinkin onnistunut, vaikka mallin tekijä ei ollutkaan ihan samaa mieltä itse…

Tapahtuma-aika sijoittui klo 11-16 väliin ja kävijöitä riitti koko päiväksi niin, ettei tapahtuman loppua edes huomannut ennen kuin pienoismallikisan palkintojenjako käynnistyi. IPMS Finland jakoi ”Mikko Saarela in Memoriam: Lentävät kangaspuut” -teemaluokan palkinnot kolmelle parhaalle ensimmäisen maailmansodan lentokonemallille. Oli todella upeaa nähdä, että niin moni mallari toi ”kangaspuut” näytille!

Päivä oli kaikin puolin onnistunut. Tapahtumassa oli todella mukava yleistunnelma ja yhdistyksen pöytä herätti paljon mielenkiintoa yleisössä. Tapahtumaan varatut kirjanmerkit jaettiin loppuun ja esitteet sekä tarrat hupenivat myös niin, että kotiin viemistä oli selvästi vähemmän kuin tullessa. Pöydällämme rakennettiin pienoismallia, joka myös kiinnosti yleisöä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

DSC 0018 netti

DSC 0026 netti

DSC 0047 netti

DSC 0070 netti

DSC 0085 netti

Teksti ja kuvat
Laura Lahtivirta

Artikkelit

Ajankohtaista & Tapahtumat

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu vuodelle 2023 on 30€ (aikuiset) ja 10€ (alle 18-v.)

Tilinumero: FI5842600010000641

Laitathan maksun yhteyteen viestiksi nimesi ja tiedon minkä vuoden jäsenmaksua olet maksamassa.

Osoitteenmuutos? 

Mikäli osoitteesi on muuttunut, ilmoitathan uuden osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen ipms@ipms.fi Näin Mallari-lehti löytää tiensä myös jatkossa perille!

Uusi jäsen?

Tervetuloa yhdistyksen jäseneksi!

Jäseneksi liittyminen:

1. Täytä lomake: https://ipms.fi/liity-jaseneksi.html

2. Maksa jäsenmaksu

Kysyttävää?

Laita sähköpostia ipms@ipms.fi

Ota yhteyttä

Voit lähettää lomakkeella kysymyksiä pienoismallailusta, ehdottaa tapahtumaa tai antaa vinkin pienoismallailluun liittyvästä uutisesta.

Lomake

Täytä nimi.
Tarkista sähköpostiosoite.
Tarkista
Tarkista